Syyskuun lopulla tartuin työhön, jota olin suunnitellut, visioinut ja valmistellut ajatuksissani kolmen vuoden ajan, rakennusmateriaaleja keräillen ja siinä ohella väkerrellen taloon sopivia esineitä. Materiaaleja kerääntyikin vuosien aikana laatikollisen verran. 
 
IMG_20180801_125048.jpg?1545490416
 
En ollut ajatellut ehtiväni tekemään taloa vielä tänä(kään) vuonna valmiiksi, mutta toisin kävi, kun Taito-Valpurin pitäjä Sari vinkkasi, että joku minitalo olisi kiva saada loppuvuodeksi näytteille. Tiesin samantien, että nyt Joulutalon hetki on koittanut ja oli aika tarttua sorviin oikein urakalla! En olisi näin nopealla aikataululla ikinä selvinnyt rakennusprojektista, ellei visio talosta olisi ollut päässäni niin selkeä ja materiaalit kasassa. Näiden kolmen viikon aikana tein taloon toki myös uusiakin esineitä, kuten mm. leivinuunin ja avotakan yhdistelmän, saunan kiukaan, lauteet, kynttiläkruunut kattoon sekä muut isommat kalusteet, kuten kerrossängyt
Talon parissa työtunteja vierähteli toistasataa, mutta siitä tuli juuri visioideni mukainen ja projekti oli kaikkinensa yksi parhaista, joita olen toteuttanut! :)
 
Oi, Rakastan joulua!
Ja Rakastan, että Joulutalo on nyt vihdoin toteutunut ajatustasolta myös fyysisessä maailmassa! :)
Tervetuloa tupaantulijaisiin!
 
IMG_20181018_135930.jpg
 
Talon isommat esineet paria kalustetta lukuunottamatta tein alustapitäen itse. Valmiskalusteita ovat ainoastaan yläkerran kaappikello, ja tuvan nurkassa seisova astiakaappi, nekin tosin osittain tuunattuja. Osa astioista ja muutamat pienesineet ovat valmistuotantoa, kuten ruokailuvälineet.  
On ihanaa tukea suomalaista käsityötä, ja talosta löytyykin myös muutama esine, jotka olen ostanut nukkismessuilta muilta käsityöläisiltä. Nämä esineet ovat yläkerran pöydältä löytyvä öljylamppu / handmade by Johanna Tiukka, sekä lahjavarastosta löytyvä punainen joulupurkki, alakerran tuvan patalappu ja joulupöydän puukauha / handmade by Nina Tuomisto <3
 
 
 
Pöydän pohja-aihiona on muovinen narurulla (halk.n. 6cm). Se sai pintaansa balsasta leikatut rimat, puukuvioista kartonkia, sekä maalia. Pöytää koristaa massasta tekemäni pikkuruinen lumiukko ja herkkuja sisäänsä kätkevä punainen pikkuinen purnukka, joka on tehty lasihelmesta ja nepparista. Pöydän reunalla oleva öljylamppu Handmade by Johanna Tiukka.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%286%
 
 
Joulutalon yläkerran tonttupajan vasemmalla seinustalla salaluukun vierellä seisoo kaappikello, joka on alkuperäinen nukkekodin valmiskaluste. Se tuli taloon aivan sisustushommien viime metreillä, ja ennen näytteleille viemistä ehdin fiksailla siihen vain uuden kellotaulun. Tulevaisuudessa tulen tuunaamaan kellon vähemmän muovisen näköiseksi. Virkkaamassani korissa on tonttujen askartelutarvikkeita, juuttia ja balsaa.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%2813
 
 
Työpöydällä on puutyöhommat menossa. Jakkarat ovat puisista lankarullista tuunattuja. Puutöinä puisia koruhelmiä. Kynttilänjalka valmistuotantoa.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%2814
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%2812
 
 
Joulutalon valojen johdot olen pyrkinyt parhaani mukaan piilottamaan rakenteiden sisään. Suunnittelun ja sähkötyöt tein heti huoneiden tapetointivaiheessa. Lamppulyhdyt tein laminointimuovista ja balsasta.
Tonttujen kerrossängyt kokosin puisten pöytätablettien rimoista.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%2811
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%289%
 
Olkipukki on vanha kuusenkoriste. Kuusen juurella korissa (joka on nappi) olevat lankakerät olen saanut lahjaksi. Seinällä koristeena hopeisesta paperista askartelemani joulutähti, jonka tein jo vuosia sitten, kun aloin rempaamaan ensimmäistä nukkekotiani Neliapilaa. Tähden halkaisija on n. 3 cm.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%2810
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%288%
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%287%
 
 
Yläkerran kierrätysmateriaaleista tehdyn pönttöuunin lämmössä on ihana paketoida lahjoja. Uunin yllä kulkee yksityiskohtana puun oksa. Siihen voisi vielä kiepauttaa vaikka havunauhaa koristeeksi.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%285%
 
 
Katossa kiikkuu joulukranssi.
 
IMG_20181117_131428.jpg
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma.jpg
 
IMG_20181117_131416.jpg
 
 
Valmiit paketit odottelevat lattialla. Tikkaiden oikealta puolelta avautuu ovi lahjavarastoon.
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%282%
 
Riina%20TuulianMiniatyyrimaailma%20%283%
 
IMG_20181010_125250.jpg
 
 
Joulunalla alkaa varasto olla aivan täpötäynnä kaikkea tonttujen tekemää!
Suurimman osan tavaroista olen tehnyt alustapitäen itse, mutta olen käyttänyt myös esim. pääsiäisen yllätysmunista saatavia miniesineitä hyödyksi ja tuunannut ne elävämmän näköisiksi. Tällaisia esineitä ovat mm. ylähyllyn sarvipäinen kauris, olkikattoinen talo, lattiatasolla oleva mökki, nalle, lelukärry, kelkka (Playmobil), sekä tonttu-ukko. Punainen tonttukuvioinen säilytysastia handmade by Nina Tuomisto. Kaikki muu on itse tekemääni.
 
RiinaTuulianMiniatyyrimaailma%20%287%29.
 
 
Tonttu kävi värikylvyssä kun maalasin sen. Se oli alunperin kauttaaltaan mintun vihreä. Kävelykepin tein rautalangasta.
 
RiinaTuulianMiniatyyrimaailma%20%286%29.
 
RiinaTuulianMiniatyyrimaailma%20%285%29.
 
 
Varaston toiselta seinustalta löytyy lisää kaikkea pientä autoista kynttilöihin, lahjarullista kangaspakkoihin ja keppiheppaan :)
 
RiinaTuulianMiniatyyrimaailma%20%282%29.
 
RiinaTuulianMiniatyyrimaailma%20%284%29.
 
 
Auton on pääsiäismunaylläri. Kynttilät olen valanut aidosta kynttilämassasta. Turkoosi kori on tehty muovisesta pöytätabletista. Oven pielessä, sekä ylähyllyllä olevat lahjasäkit ovat kankaisia teepusseja. Pienen punaisen auton tein pahvista ja balsasta.
 
IMG_20181010_125327.jpg
 
Lisää kuvia ja tarinaa lahjavaraston ja yläkerran rakennusvaiheista löydät TÄÄLTÄ
Toivon, että viihdyit kierroksellamme Joulutalon yläkerrassa! :)
 
Huomenna Tapaninpäivänä 26.12 tupaantuliaiskierroksemme jatkuu Joulutalon alakertaan, jossa tutustutaan tarkemmin valmiiseen aulaan, tupaan ja tunnelmalliseen saunaan!
 
Ihanaa joulun aikaa!
 
- Riina