Moikkis!
Hääräsin tässä muutaman päivää todella kuplivan ihanan projektin parissa. Tein lasikantiseen, puiseen laatikkoon roomboxin keittiöteemalla :)
Roombox oli näytteillä Kauttuan Ruukinpuiston Galleriapuoti Aistinjyvässä kesällä 2017.
Keittiön isommat kalusteet, sekä kaksi tuolia ovat Lundbyn mallistoa, jotka maalailin ja tuunailin uuteen ilmeeseen. Kaikki muu huoneessa on itse tekemääni.
Alla näet kuvia keittiön yksityiskohdista ♥
Ylempi kuva on otettu aivan alkumetreillä; huone on tapetoitu ja kalusteita sovitellaan :) Alusta asti mulla oli visio,että huoneesta tulee pirteä, värikäs ja retromausteinen. Sellainen, jossa itsekin viihtyisin erinomaisesti!
♥
Keittiön kaappeja tuunaillessani liimasin ensin nämä kaksi kalustetta yhteen, jolloin kukkakuviotaustasta (ja kokonaisuudesta) tuli yhtenäinen. Maalasin ovet ja hyllyt valkoiseksi ja tasot tumman harmaalla. Irroitin yläkaapista toisen oven, jolloin altaan ylle tuli avohyllyt. Tapetoin hyllyjen taustat ja kiinnitin pitsiä hyllyjen reunoihin.
♥
Seuraavaksi maalasin kaappien nupit, tein uuniin uuden luukun ja altaaseen uuden hanan, sekä järjestelin maustehyllyn ;)
Lundbyn ruskeat muovituolit pirtsakoituivat keltaisella maalilla!
Retrokattilan tein pienestä korkista, sekä napista. Kukkakuvion tulostin netistä.
Keittiön laatikoston ylimpään laatikkoon liimasin päälle palan balsaa, jolloin laatikko muotoutui leikkuulaudaksi :) Ranskanleipä & veitsi odottavat eväidentekijää.
Allasnurkkaukseen innostuin väkertämään monenmoista purkkia ja purnukkaa <3 Lasihelmistä, napeista, korkista, korun osista ja nauhastoppareista saa tehtyä vaikka ja mitä! Ylähyllyn päällä olevan isomman purkin kantena on nappi. Tiskiharjan tein kartongista ja hammasväliputsarista :) Pyyhetelineitä on tulossa verkkoputiikkini valikoimaan vkolla 24.
Retrokuvioisten tarjottimien pohjana on napit.
♥
Sitten siirtykäämme keittiön toiseen reunaan, ruokapöytänurkkaukseen, jonka seinällä on ihana keltainen retrojuliste, muratti ja muistitaulu. Pöydällä maljakossa on pieniä auringonkukkia ja katosta roikkuu punainen lamppu, joka on mitä ilmeisimmin ollut alunperin jonkinlainen korkki. Keittiön pöydän tein balsasta ja puutikuista. Ja vaikka nyt onkin ollut vielä viileää, alkaneen kesän kunniaksi katoin pöytään isot jätskiannokset, sekä kääretorttua!
Pöydän äärellä tuoliin nojailee kauppakassi. Kasseja tulossa myös verkkoputiikkiini viikolla 24.
Keittiön seinälle tein suloisen kukkakuvioidun miniversion kaapista, jonka pappani (ja/tai hänen veljensä) on tehnyt. Alkuperäinen kaappi löytyy oman kotimme keittiöstä! ♥
♥
Roombox -keittiö näytteillä Kauttuan Ruukinpuiston Galleriapuoti Aistinjyvässä 10.6 - 13.8. 2017.
Puoti on avoinna ti-su klo 11-17.
Copyright © 2017 Riina Tuulia Ekström
Kommentit