Tervehdys!

Ja tervetuloa seuraamaan uuden torpan rakennusprojektiani! :)


Tämän kyseisen talon rakentaminen on ollut sunnitelmissani jo kolmen vuoden ajan. En ole kuitenkaan löytänyt rakennusprojektille sopivaa ajankohtaa aiemmin, mutta nyt se hetki tuli kuin käskystä ja tapanani on nykyään silloin tarttua tuumasta toimeen. Talo on nimittäin tulossa näytille käsityöliike Taito-Valpuriin joulua edeltävälle ajalle, ja sen vuoksi asetin tälle projektille valmistumisajankohdan, joka on jo hiukan rapiat päälle kuukauden kuluttua!

Saattaa olla, että joudun talon kanssa muutaman hikikarpalonkin valuttamaan nimenomaan tuon asettamani aikataulun vuoksi, mutta en kuitenkaan osaa tästä mitenkään enempiä stressailla, sillä projekti on ensinnäkin suuri haaveeni ja muhinut päässäni tosiaan jo muutaman vuoden :) Eli voisi sanoa, että visioni on jo sen verran valmis, että nyt ei tarvitse kuin keskittyä itse tekemiseen ja ajatuksen toteen luomiseen!

Koko tämän "ajatusmuhitteluajan" olen kerännyt erilaisia materiaaleja ja väkerrellyt esineitä myös tähän nimenomaiseen taloon, jonka aihe on yksi lemppareistani, nimittäin Joulu. Olenkin nimennyt talon Joulutaloksi heti, kun idealamppu talosta alkoi mielessäni vilkahdella. Kaikki taloon tuleva esineistö ei silti suinkaan ole valmiina, paljon on vielä rakennettavaakin. Eli lähiviikkoina tulee syntymään paljon uusiakin miniesineitä! :)


Vuosien varrella on kertynyt jos jonkinmoista materiaalia Joulutaloon.

IMG_20180801_125048.jpg

Kuten jo aiemmin hehkuttelin, olen tästä projektista todella innoissani ja toivotan sinut lämpimästi mukaan seuraamaan talon vaiheita alkaen rakennuksen remontoinnista aina valmiiseen sisustukseen asti! 

❤️


IMG_20180801_121406.jpg

Varsin nopeasti Joulutalon rakennusidean saatuani minulle hahmoittui myös kokonaiskuva talosta huonejakoineen. Alunperin suunnittelin tekeväni talon pahvilaatikkoon, mutta saatuani äitini kautta lahjoituksena varsin paljon osumaa saaneen Lundbyn, vein pahvilaatikkoidean kierrätykseen ja mietin, miten saisin visioimani huonejaon toteutettua Lundbyyssä. Talon katto oli jo suurimmaksi osaksi irti, ovet ja ikkunankarmeja puuttui ja tapetit oli koristeltu tarroilla ja piirustuksilla. Ahkerassa käytössä tämä talo on ainakin ollut ja se on tietysti aivan huippu juttu! 1f44d.png

Aloitin laittamalla talon aivan perusteelliseen remonttiin. Ensimmäiseksi irroitin portaat, väliseinät sekä olohuoneen välitason lattian, joka oli alunperin matalammalla kuin valtaosa yläkerran lattiatasosta. 


Portaikko irrotettu.

IMG_20180801_121842.jpg


Seuraavaksi poistin väliseinät.

IMG_20180801_123658.jpg

IMG_20180801_123653.jpg


Lundbyn huonejako meni aivan uusiksi!

IMG_20180801_123643.jpg


Seuraavaksi tein suunnitelman tulevasta huonejaosta ja alustavia hahmotelmia tulevien huonekalujen paikoista. Alkuperäisen yläkerran makuuhuoneen ja olohuoneen tila yhdistyy yhdeksi isoksi tilaksi. Yläkerran "alatason" paikalle tulee varastohuone. Alakerran alkuperäiseen keittiöön, portaiden vasemmalle puolelle rakentuu sauna. Ja portaiden oikealle puolelle tulee iso tupakeittiö. 

IMG_20180801_125824.jpg


Olin kerännyt melko kattavan satsin puukuvioituja kartonkeja katto-, lattia-, ja seinämateriaaleiksi.

IMG_20180802_094545.jpg


Seuraavaksi muokkasin talon ikkunat uusiksi. Toisen päädyn ikkunan poistin kokonaan ja toisen päädyn ikkuna-aukot pienensin suunnitelmiini sopiviksi. Alempi ikkunoista on tulevan saunan ikkuna, ylemmästä tulee jotain muuta kuin ikkuna ;) Tässä vaiheessa myös maalasin talon vaaleat muovikehikot tummanruskeiksi.

IMG_20180802_094012.jpg

IMG_20180802_094001.jpg


Poistamani alemman lattiatason tilalle tein paksusta jämäkästä pahvista uuden lattian, ja muutoksen myötä koko yläkerta on nyt samalla tasolla. Pintarempan aloitin katon ja lattioiden päällystystöillä. Ensimmäisenä oli vuorossa alakerta.

IMG_20180802_102309.jpg

IMG_20180803_093038.jpg


Muovitukiosiin jääneisiin seinänjämiin tein pienet levennykset. Vanhan alatason lattian muovipalkin ja uuden lattian väliin jääneeseen tilaan laitoin pienen välipalkin, jolloin tähän ns. "turhaan tilaan" muodostuu nyt kaksi pientä ikkunaa.

IMG_20180803_093024.jpg


Tulevan saunan tunnelmaa talon alakerrassa.

IMG_20180904_152819.jpg


Aulaan tuleva valkoinen portaikko muuntui talon tunnelmaan sopivaksi tummanruskealla akryylimaalilla ja sivuseinän tapetoinnilla. Portaiden pintaan liimasin viimeistelyksi tummanharmaat kangassuikaleet. Portaiden alle jäävään tilaan tulee toiletti.

IMG_20180904_152849.jpg

IMG_20180904_121237.jpg


Seinäpintoja päällystäessä rei'itin sähköjohdoille tarkoitetut paikat. Painoin takakautta nuppineulalla kartonkeihin reijät oikeisiin kohtiin, ja rei'itin ne sen jälkeen pyöreällä (3mm) kuvioleikkurilla. Tässä vaiheessa suunnitelin myös talon tulevaa valaistusta ja johtojen sijoittelua. Yläkerran toiseen päätyyn tein paksusta pahvista seinän, joka rajaa isomman tilan ja pienen huoneen, josta tulee varastotila. Talo on todella joka puolelta puulla vuorattu, ja tumma väri tuo siihen lämmintä tunnelmaa. Joulufiilistelijä on innoissaan :D

IMG_20180904_115353.jpg


Varaston oviaukko.

IMG_20180904_115416.jpg

IMG_20180904_115432.jpg


Alakerran saunan vastakkaiseen päätyyn tulee tupakeittiö. Tein takaseinän nurkkaosaan pienen korotuksen, jotta sain ikkunalle hieman syvyyttä. En siis tehnyt seinään ikkunalle oikeaa reikää, vaan tulostin talvimaisemakuvan netistä, päällystin sen laminoidulla muovilla ja liimasin kuvan syvennykseen. Ikkunanpokat tein tummasta rimasta, joka on peräisin puretusta ruokapöydän tabletista. Katossa olevasta reijästä vedän sähköt yläkerran varastohuoneeseen. Reijän naamioin umpeen myöhemmin. Tuvan nurkkauksessa (harmaa kohta) on paikka leivinuunille.

IMG_20180904_152951.jpg


Talon seinät on nyt tapetoitu. Vielä on tehtävää mm. saunaosastolla, josta puuttuu vielä pukuhuoneen seinä, sekä pätkät väliseinää, sekä yläkerran porraskohdan rakentaminen. Varsinaista aukkoa portaikolle en yläkertaan tehnyt, mutta koitan naamioida tämän aukottomuuden mahdollisimman hyvin ;)

Seuraavaksi on vuorossa ainakin katon kunnostus ja ulkoseinien laudoitus. Taidanpa myös alkaa listoitushommiin ovien ja ikkunoiden osalta.

IMG_20180904_153130.jpg

IMG_20180904_153033.jpg

Seuraavaan kertaan siis! :)

 Riina