Heippa!
Ihana syksy on saapunut ja se tarkoittaa myös sitä, että Miniatyyrimaailmassa on alkanut joulun valmistelu!
Tänään päivä hurahtaa kynttilöitä valaessa (ihania uusia värejä tulossa!), joten eilisiltana tein tällepäivää valmiiksi vähän evästä ;) Neliapilan talon keittiössä paistui ensimmäinen pellillinen pullia:
♡
Olen tehnyt leipiä ja muita leivonnaisia itsekovettuvasta askartelumassasta. Ajattelin kuitenkin tehdä pullia hieman isomman satsin ja jokaisen erikseen pyörittely helpottuikin huomattavasti, kun hokasin käyttää pullien pohjina puolikkaita askarteluhelmiä! Helmien pohjassa on tarrat, joten ne pysyivät erinomaisesti paikoillaan maalausoperaation ajan :)
Näiden helmien halkaisija on 5 mm.
♡
Tuputtelin pullien päälle ensin haaleankellertävää askartelumaalia (tämä sävy on itse sekoittamani).
♡
Pohjamaalin kuivuttua tuputtelin pintaan tummemman ruskeaa maalia.
♡
Maalin kuivuttua oli sokeroinnin vuoro :) Ensin ajattelin kokeilla laittaa pullien päälle ihan aitoa sokeria tosi hienoksi murskattuna, mutta koska sitä ei taloudestamme löytynyt, käytin sokerointiin valkoista 3D-maalia, jonka tuputtelin aivan ohuella siveltimellä pullien päälle.
♡
Sitten irroitin pullat alusmuovistaan ja asettelin kartongista tehdyn pellin ja leivinpaperin päälle :) Nam!
♡
Kuvia ja juttuja uusista joulun ajan askarruksistani ripottelen tuttuun tapaan tänne blogiini, kuten myös Miniatyyrimaailman sekä T:mi Riina Tuulian facebook-sivuille.
Nettiputiikkiini tämän vuoden nukkekodin joulutuotteet putkahtavat viikolla 42! ♡
Tänä vuonna olen myös ensikertaa mukana Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Joulumyyjäisissä, jotka järjestetään Turun Messukeskuksessa lauantaina 3.12 klo. 11-16!
♡: Riina
Kommentit