Moikka!
Voi kauhistus, minultahan oli vallan jäänyt koko Secret Garden -roomboxin toinen osio ja valmiin puutarhan esittely tekemättä! Eipä hätää, täältä pesee! :D Kevättä kohti ollaan muutenkin jo menossa, niin tästä vähän pirteän vihreää fiilistä ja kesätunnelmaa tammikuuhun!
Salaisuuksien puutarhan ensimmäinen osio löytyypi TÄÄLTÄ ja siinä kerron tämän roomboxin pohjatöistä. Nyt sukelletaan kuitenkin valmiin puutarhan uumeniin!
Kaikki on valmista kestejä varten! :)
Lintujen juottoaltaan vierellä on kastelukannu, jonka tein niinkin "oudosta" materiaalista kuin paperista ja haaraniitin nupista. Väritin kannun lopuksi vielä hopeanvärisellä maalitussilla kauttaaltaan. Kastelupään kärkeen tein mustalla ja hopealla tussilla ikäänkuin reijät.
Kaksi isointa tuuliviiriä pyörivät oikeasti :)
Tässä roomboxissa käytin myös luonnonmateriaaleja. Tämä kuivunut oksanpätkä on suoraan metsästä <3
Ruukkukasvi on kuivattu & maalattu oikea kasvinosa. Ruukkuna toimii tuunattu koristelutahnatuubin korkki.
Pöytä on katettu! Posliinilautaset ja -kupit ja lusikka ovat valmistuotantoa. Kupit koristelin tulostamallani retrokuvioisella tarralla.
Pöydän herkut olen tehnyt fimomassoista, kukkakimpun kukat ovat valmiskukkia, paitsi keltaiset pyöreät kuivattuja oikeita kasvin osia. Tarjotin on metallinen pyöreä osa (jostain?) ja kahvat taivuttelin rautalangasta. Teepussin alunen on pieni nappi. Pöydän olen tehnyt myös itse, vinkkejä löytyy Secret Gardenin ykkösosasta!
Tältä näyttää kokonaisuus:
Pari kesää sitten tein lepotuolin. Tuolin materiaali on balsaa. Se sopii kuin nakutettu puutarhan kulmaukseen - jäätelökulhon ja hyvien kirjojen kera ;)
Illan pimetessä syttyvät tunnelmavalot! Valot tein pienistä metallisista helmistä, jotka päällystin erivärisillä silkkipapereilla. Valot tein valmiista pattereilla toimivasta valosarjasta, jossa on metallinen "johto". Valot ujutin helmien sisään.
Tunnelmallinen ilta voi alkaa!
Kommentit